Kategoria: Musiikkivideot
-

Korpikuusen kannon alta kaikuu tuomionpäivän kavalkadi Herran vuonna 2020 Rautalammilla alkunsa saanut Alijumala julkaisee omaa nimeään kantavan ep:nsä digitaalisesti 30.
-

Turkulainen vuonna 2014 alkunsa saanut Einvigi julkaisee toisen albuminsa Yö Kulje Kanssani 22. huhtikuuta saksalaisen Einheit Produktionenin kautta. Yhtye ammentaa musiikissaan vaikutteita luonnosta sekä suomalaisista
-

Rautalankaa ja black metalia blackgazeksi yhdistelevä turkulainen Einvigi julkaisee toisen kokopitkän albuminsa Yö kulje kanssani 22.4.2022. Uuden levyn teemoissa pohditaan,
-

Turkulainen fuzz rock -ryhmä Craneium julkaisee lokakuussa kolmannen albuminsa Unknown Heights. Levyn julkaisijana toimii The Sign Records. Nyt levyltä on
-

Helsinkiläinen pörinäorkesteri Kaiser työstää parhaillaan seuraajaa debyyttilevylleen. Sitä odotellessa voi katsastaa yhtyeen tuoreen videon, jossa mm. skeitataan viemäreissä ja päädytään
-

Zombie Eater on julkaissut uuden musiikkivideon lokakuun lopulla ilmestyneeltä Greenskeeper -nimeä kantavalta EP:ltä. Lyriikkavideo on katsottavissa 666MrDoom:in YouTube kanavalla osoitteessa: