Florist – Preeria

Omakustanne

Kuopiosta ponnistava Florist on pysytellyt uransa ajan sitkeästi poissa parrasvaloista, mutta se ei onneksi kerro mitään yhtyeen musiikin laadusta. Olen seurannut bändiä jo pidempään, ja vaikka viime vuoden helmikuussa julkaistu Preeria jäi aluksi oman tutkankin ulkopuolelle, puolitoista vuotta myöhemmin olen vihdoin päässyt kunnolla uppoutumaan sen maailmaan. Post-rockin ystävänä en voi kuin nyökytellä tyytyväisenä, sillä levy soi komeammin kuin osasin odottaa.

Bändi on kypsytellyt omaa ulosantiaan jo lähes kaksikymmentä vuotta, mikä kuuluu persoonallisena otteena. Musiikilliset palikat on ladottu sellaiseen järjestykseen, että yhtye on onnistuneesti luonut oman tyylinsä instrumentaalisen musiikin kaukalossa. Tekninen kikkailu ei ole tässä homman nimenä, vaan se, miten taitavasti yhtye rakentaa erilaisia tunnelmia levykokonaisuuden sisälle.

Aiemmat julkaisut ovat olleet tasavahvaa post-rockia, mutta nyt on selvästi löydetty uusi vaihde. Kaviot kopisevat tuoreella intensiteetillä, ja kokonaisuus nousee aivan uudelle tasolle. Levy on rytmitetty hienosti ja mukaan on saatu koukkuja, jotka toimivat mallikkaasti vielä useammankin kuuntelukerran jälkeen. Tuotanto on hiottu nyt myös täyteen iskuun, mikä on elintärkeää, kun kolme kitaraa ja rytmiryhmä punovat yhdessä jykevää äänivallia. Soundit ovat myös omaan makuuni juuri sopivan orgaaniset, mistä kuuluu varmasti iso kiitos Tonehaven-studion Tom Brookelle.

Omalta osaltani Preeria kipuaa post-rock-julkaisujen kärkipäähän – Red Sparowes ja If These Trees Could Talk -tuotosten rinnalle. Vaikka yhtye onkin jäänyt epäonnekseen suuremman tunnettuuden ulkopuolelle, tällä levyllä se ravaa sujuvasti mukana genren kärkikahinoissa.